JaliKarjalainen1 John Stanford: Eliömaailman rappeutuminen ( kirja)

Diabetes-2 Kertomuksia

No meillä  Suomessa kait esiintyy diabetesta paljon, jotain 500 000 ihmistä. Diabetes 1 on hyvin vaikea asia. Diabetes 2 taas ei niin vaikea. Arvellaan, että koko homma johtuu siitä, että betasolut eivät tuota tarpeesi insuliinia ja sokerit jää kellumaan vereen. Nämä sokerit sitten voivat vahingoittaa sydäntä ja maksaa ja munuaisia ja voi näkö mennä. Joillakin on tullut jalkavaivoja ja haavat sitten parantuvat hitaasti.

No eräs henkilö sairastu diabetekseen 2 ja hän otti sitten aikansa lääkettä , metformea päivittäin. No kului aikaa ja henkilö alko pohtimaan miten hän syö ja mitä syö ja miten hän kuluttaa ravintoa eli polttaa sitä ihan kuten auto poltaa bensan. No henkilö huomasi, että tässä diabetesjutuissa esiintyy nämä hiilihydraatit ja niitä on sitten nopeita ja hitaita. Elintevikkeiden tuoteselostuksissa lukee aina hiilihydraatit ja sitten siinä on maininta että paljonko on sitten siinä hiilihydraatissa sokeria. Eli siis ei ole kysymys lisätystä sokerista, jota voi kaupan pusissta sitten kaataa kippoon .

Hiilihydraatit sisältävä jo sokeria, ruoko ja rypälesokeria ja siksi siinä elintarvikeen tuoteselosteessa onkin maininta että paljonko siinä hiilihydraatissa on sokerai, jos niitä on 100g hiilihydraatteja.

 

Esim, otamme kaupan Reissumeis ruispussin. Siinä takana lukee:

1. 1 viipale on 29g ja siinä on sitten hiilihydraattia 11g josta sokeria on 0.8g eli tämä sokeri on sitä ruoko ja rypälesokeria eli siis ei ole sitä kaupan hienosokeripussin sokeria.Ja sitten siinä on ravintokuitua joka on sitä selluloosaa ja tämä ei sitten sula ihmisessä. Tämän selluloosan sitten pitäs kuljettaa kuona-aineita pois ulosteeseen.

No sitten eräs teki kokeen ja ei ottanutkaan ennen syöntiä ja jälkeen syönnin metformelääkettä, joka oisi sitten imenyt sitä sokeria pois kait verestä. Henkilö söi aamulla ensin kuuden jälkeen piimää ja maitoo ja sitten joi kahvia 2dl jossa oli maitoo mutta ei sokeria ja sitten vielä pieni kaurakeksi.Maito-piimä, gefiluspiimä seosta joi 1dl ja kahvit päälle, mutta ei sokeria eli sitä kaupan hienosokeripussissa olevaan sokeria käyttänyt. Maidossa on kyllä maitosokeria ja piimässä

No henkilö söi vasta 8.30 ja sitä ennen mittasi verensokerin, joka oli 5.7 ja sitten alko syömään, kaurapuuroo ja maitoo  ja rasvaa ja pikkusen suolaa  ja maitoo 1dl ja kananmuna ja sitten mittasi verensokerin n 2 tunttia syömisestä ja tulos oli 5.9 vaikka ei ottanutkaan metformelääkettä yhtään.Henkilö sai syönnissä 8.30 jälkeen  hiilareita yhteensä 14.8 ja proteiinia 11.4 g ja verensokeri oli pysynyt vain syönnin jälkeen 5.9 . Verensokeri oisi saanut olla jopa 8 kun aikaa syönnistä kuluu 2 tuntia. Näinhän terveystädit kertovat ja huoli on sitten siinä jos ylitetään tuo 8 luku.

Henkilö aikoo jatkaa sillai , että syö useasti päivässä ja liikkuu ja syö hiilareita vain ehkä tuon 15 g kerralla ja yhteensä päivässä vain lääkäri Matti Tolosen suosituksen mukaan vain 110g kun jos on diabetes ja henkilö ei sitten ota lääkettä eli metformea, vaan koettaa pitää verensokerin syömällä kerralla vain hiilareita tuon 15 g ja sitten jokaisen syönnin pistää ylös vihkoon , mitä tuli syötyä, että tietää sitten iltasella tulokset. Henkilön täytyy sitten rakentaa ruoka sillai että niisä ei kerralla ole paljoo hiilareita ja että saa tarpeeksi proteiinia  ja rasvoja ja vähäsen suolaa. Rasvanmäärän voi laskea, jos tietää päivän kaloritarpeen , niin siitä sitten lasketaan kaavalla rasvan määrä. Ja voi sitten syödä monipuolisia rasvoja kuten oliviiöljyä, voita, kasvisrasvoja jne.Tai sitten muita juoksevia öljyä eikä yksin margariinejä. Jne. Näin sitten henkilö seuraa tilannetta mittaamalla verensokeria ja liikumalla. Tekemällä työtä jne.Ravinto voi olla monipuolinen mutta tiettymäärä vain hiilareita.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (60 kommenttia)

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Liekö sillai, että ihmiset syö hirmusia määriä hiilareita päivässä ja sitten lihovat siksi , että nämä hiilarit sisältävät todellisuudessa sokereita eikä siis ole kyse sitten kaupan hienosokeripussista ja tästä tai tämä voi olla yksi syy monien diabetes 2 syntymiseenkin. Geeni voi kantaa aihetta kyllä, mutta sitä pitää ensin tukea omalla elämäntavoilla, niin sillai vasta geeni alkaa ilmentymään

Geeni ei sano kenellekään suoraan, että syö nyt paljon hiilareita että saat diabeteksen. Geenin tätyy ensin saada informaatiot ja sitten voi tehä vasta proteiinin

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Meksikolaiset olivat vielä 1980-luvulla normaalipainoinen kansa ja diabetes oli harvinainen. NAFTA sopimuken jälkeen 1995 maan väestöstä on tullut lyhyessä aikaa maailman ylipainoisin kansa, joka sairastaa II-tyypin diabetesta eniten koko maailmassa.

NAFTA sopimus toi maahan sokeripitoiset virvoitusjuomat ja amerikkalaisen pikaruokakulttuurin. Vesipulasta kärsivässä maassa sokeripitoinen CokaCola on huomattavasti raikasta juomakelpoista vettä halvempaa.

II-tyypin diabeteksen syyt ovat vääränlainen ruoka, ylipaino, geeniperimä ja liikkumattomuus.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No geeniperimä on sitä että se kantaa aihetta, mutta ihmisen pitää sitä tukea elämäntavoilla, geeni ei määrää että ala nyt sairastamaan diabetesta. Syöpätutkimukset osoittaa että suurimmat syyt syöpään ovat elämäntavat , muistaakseni 90% jos ei ylikin. New Yorkin yliopisto. Ruoka sitten on yksi syy siksi että syödään hirmuset määrät hiilareita eli sokeria ja siitä tulee ylipainokin ja vielä jos lisätään kaupan hienosokeria pusissta lisää niin sitten on hiilarin sokerit ja pussin sokerit yhteensä ja sitten jos vain syödään ja ei liikuta eikä tehä työtä kovin, niin sillai sitten syntyy ylikuorma insuliinille kerätä sokerit verestä pois Vai?Ja insuliinin tuotanto voi heiketä ja laatu voi olla huonookin jne.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Meksiko on tässä listassa vasta sijalla 24. https://www.indexmundi.com/facts/indicators/SH.STA...

Tässäkään tilastossa Meksiko ei pääse edes 10 joukkoon: https://www.worldatlas.com/articles/countries-with...

Tuosta myös kiinnostavaa tilastoa:

http://www.worldlifeexpectancy.com/cause-of-death/...

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Oecd:n diabetes prevelence tilastoinnissa Meksiko on kyllä ykkönen, tosin lilliputtivaltioita siinä ei huomioida. Laittaisin linkin, mutta tällä minianeroidilla se ei taida minulta onnistua.

Tunnetusti pienillä saarivaltioilla on täysin samat ongelmat. Meksiko ja USA ovat vain kokoluokassaan merkittävämpiä lihavuuden ja diabeteksen yleisyyden suhteen.

Huomionarvoista on se, että Meksikon ja pienten saarivaltioiden lihavuus ja diebetes ovat yleistyneet liki epidemian tavoin vain 20 vuoden aikana. Jenkitkin olivat solakoita vielä 1970- luvulla ennen maissisiirapin tuloa markkinoille ja ennen pikaruuan räjähdysmäistä lisääntymistä näiden ruokailutottumuksissa.

Netistä löytyy kyllä paljon artikkeleita Meksikon diabeteksen tilanteesta.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #6

Esimerkiksi Saudi Arabiassa on enemmän diabetesta kuin Meksikossa, mutta se ei ole OECD-maa. Ottamalla vain OECD-maat mukaan, vääristät tilannetta. Sudanissa on tasan saman verran sokeritautia kuin Meksikossa ja siellä on nälänhätä. Arabiemiraateissa on enemmän diabetesta kuin Meksikossa, jne. Maailmanpankin tilastojen mukaan.

Kaikilla valtioilla on merkitystä, koska diabetesta ei voida selittää pelkästään liikalihavuudella.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #7

Lukisit nyt tuon OECD tilastoinnin.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, ylipaino, ravinto, geenit ja liikunta ovat kaikkein tärkeimmät määreet riskille sairastua.

Vaikea uskoa, että nälänhädässä ja laihoina kärsitään diabeteksesta. Sudanissa näyttää olevan yleinen diabetekselle altistava geenipoikkeama.
USA:ssa erään intiaaniheimon sairastuvuus on enemmän sääntö, kuin poikkeus geenipoikkeaman takia.

Taidat muuten olla melkoinen pilkunviilaaja luonteeltasi.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #8

Luin kyllä. Sinun tietosi eivät pidä paikkaansa, joten pilkun viilaamista ei ole korjata tuollaista. Luepa sinä hiukan noita muita. Kiinassa on muuten myös huomattavan paljon diabetesta.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #9

Markku Laakso : Tyypin II diabeteksen lisääntyminen ei ole enää epidemia, se on tsunami.

Tietääkö Jussila, kuinka paljon meillä Suomessa on kakkostyypin diabeetikkoja ?
Aivan oikein, et voi sitä tietää. Näitä tiedetään olevan 300.000, mutta tämän lisäksi on arvioitu, että n. 150.000 sairastaa diebetesta tietämättään.

Diabeteksen kohdalla kansainväliset tilastot ovat varsin epäluotettavia, koska taudin määreet vaihtelevat ja yleisyys perustuu mitä useammin hatusta vedettyihin arvioihin. Kehitysmaissa ei yksinkertaisesti ole työkaluja, millä edes lähellekkään luotettaviin arvioihin voitaisiin päätyä seurannoin. Miten esim. mainitsemassasi Kiinassa noin käytännössä taudin yleisyys epidemiologisesti määritetään ?

OECD:n 35 teollisuusmaan tilastot ovat siinä mielessä vertailukelpoisia, että näiden kehittyneiden maiden lukemat ovat edes suuntaa-antavia ( esim. Suomi ), koska terveydenhoito on jota kuinkin hyvällä tasolla seurantoineen, tilastointeineen, tutkimukseneen ja ennen kaikkea standardit ovat jopa yhtenevät.

Suomessa diabetes todetaan tarkoin verikokein paastosokerein ja virtsakokein sokerirasituksineen, jota tuskin on kehitysmaissa edes käytössä. Kokeiden tulokset tulevat olla toistettaessa seurannassa toisiaan tukevat, että edes itse diagnoosiin lopulta voitaisiin päätyä. Kehitysmaissa tämä lienee myös täysin mahdotonta.

OECD:n tilastossa Meksikossa diabetesta sairastaa aikuisväestöstä 15,8 %, USA:ssa 10,8 %, OECD-maissa keskimäärin 7.0 % ja Suomessa 6,0 %.

Diabetes on elämäntapa ja elintasosairaus. Japanissa diabetesta sairasti 1997 6,9 miljoonaa ihmista, v. 2007 13,2 miljoonaa ja 2016 10,0 miljoona ihmistä. Diabeteksen esiintyvyys laski v. 2007 - 2016 aikan n. 30 % johtuen maassa käyttöön otetusta uudesta terveysohjelmasta, jossa keskitytään elämäntapojen ohjaukseen ja tarkkaan vuosittaiseen seurantaan. Japani onkin ehkä ainoa maa, jossa diabetekseen sairastuneiden määrä on laskenut 2000-luvulla.

Tyypin II diabeteksen riskitekijät ovat lihavuus, väärät ruokailutottumukset ( liikaa nopeita hiilihydraatteja, liikaa kovia rasvoja ja liian vähän kuituja ), geeniperimän vaikutus, liian vähäinen liikunta ja tupakointi. Tämä siis Suomen johtavan diabetesasiantuntijan Markku Laakson mukaan.

Diebetes korreloi yksi yhteen ylipainon ja vähäisen liikunnan suhteen, joten eipä ole ihme, että Meksikon ja USA:n tilanteen voi päätellä jo katukuvasta. Diabetes on myös suoraan verrannollinen syödyn ravinnon energiamäärään liki poikkeuksetta kaikissa tapauksissa eräitä geenivirheitä lukuunottamatta.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #12

Miksi sinä kuvittelet, ettei Kiinassa käytetty metodi ole täsmälleen sama kuin OECD-maissa? Voin kertoa, että se on.

Miksi ihmeessä kuvittelet tietäväsi tästä asiasta enemmän kuin esimerkiksi minä? Kaikki pääsevät lainaamiisi tietoihin.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #13

Sitten voit viisaampana näyttää toteen, kuinka Kiinan metodi olisi yhtä luotettava, kuin mitä se esim. OECD-Suomessa on ?

Onko Kiinassa tehty diagnoosin varmentamiseski sokerirasituskokeet ja onko paastosokereiden arvo mitattu verikokein luotettavien standardoitujen määräysten ja laboratorioiden toimin uskottavin olosuhtein, pelkkien epäluotettavien taskussa kulkevien mittareiden sijaan ?

Kiinassa kai tietääkseni on käytössä vielä liki läpi koko maan kiinalainen lääketiede ihmerohtoineen ilman hölkkäsenpöläyksen vertaista tieteellistä näyttöä takanaan. Pippelitkin nousee siellä pystyyn yhä edelleen norsunluujauholla.

Kyse ei ole pääsemisestä tietoihin vaan uskottavuudesta.

Usarikin voisi yrittää päästä eroon näistä valhehenkilöllisyyksistä ja paskanjauhajista.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #14

Diabeteksen kehittymisen syitä ei tiedä kukaan. Vain riskitekijöitä. Diabeteksen toteaminen ei vaadi mitään monimutkaisia laboratoriokokeita. Se selviää yksinkertaisella veren sokeritestillä, jonka osaa kukin tehdä itse.

Kakkostyypin diabetes on aivan yhtä vaarallinen kuin ykköstyyppi. Sen aiheuttamat vauriot kehossa ovat salakavalia ja tuhoisia sekä korjaamattomia.

Ruokaohjeet ovat puuta heinää. Diabeetikko ei saisi syödä paljon kerrallaan. On aivan sama mitä hiilihydraatteja syö, jos syö niitä liikaa kerrallaan. Veren sokerin jatkuvat korkeat arvot ovat tuhoisia eivät hetkelliset.

Lihasmassa ja sen käyttö auttaa pitämään sokeriarvot alhaalla. Valitettavasti tauti vaikeuttaa lihasmassan keräämistä.

Diabeteksen kehittymiseen on liitetty vahvasti jatkuva korkea stressi. Se vaurioittaa kehon immuunijärjestelmää ja aiheuttaa matalatasoisen tulehdustilan kehoon, joka on ilmeinen lähtöpiste myös muille vakaville sairauksille kuten syöville ja mielenterveyden sairauksille.

Nykyinen elämänmuotomme on sinällään kestostressin aiheuttaja. Ihmisen elämä on kiinni kulutusjärjestelmästä ja sen rahataloudesta. Itsenäinen elämä on lähes mahdotonta ja ihminen on enemmän kuin koskaan riippuvainen rahasta ja muusta yhteiskunnasta. Se aiheuttaa jatkuvan stressin verrattuna aiempien aikojen elämään, jossa raha ja sen hankinta ei ollut oleellista. Elämään tarvittavat asiat pystyi tuottamaan pitkälti itse.

Tämä stressin syy on ns rottaefekti, joka todettiin koe-eläimillä. Niiden annettiin lisääntyä rajatussa tilassa. Lopulta ne eivät kestäneet jatkuvaa pakkososiaalisuutta vaan sekosivat ja sairastuivat stressin takia eri tavoin. Tulivat väkivaltaisiksi ja söivät jopa omia poikasiaan. Ihmiskunta on tällä kehitysradalle selkeästi.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #16

Hämäläinen kestoälykkönä ja aika ajoin moukkana päätti sitten nyt haastaa Markku Laakson elämäntyön omilla käsityksillään.

Kestoälykkyys taitaa olla ainakin tässä tapauksessa sairaanloista luottoa omiin aivoituksiin, joiden taso on aina arvioitavissa jopa jopa kotikonstein peiliin katsomalla omin kysymyksin.

Tiedoksi vaan Hämäläiselle, että tyypin kaksi diabeteksen ja immuunijärjestelmän välillä ei ole osoitettu yhteyttä edes maailman rautaisimpien asiantuntijoiden vuosikymmeniä kestäeniden töiden tuloksena. Autoimmuunijärjestelmän häiriön oletetaan kuitenkin olevan tyypin I eli lapsuusiän diabeteksen taustalla, joka sattumoisin on Suomessa huomattavan yleinen muuhun maailmaan verraten.

Päivan parasta Hämäläistä on, että " ruokaohjeet on puuta heinää".

PS: diabeteksen syiden kehityksen tuntee joka ikinen suomalisnen lääkäri jo ensimmäisillä vuosikursseilla. Ylipaino, ravinto, geenit, liikunnan määrä ja tupakki !

Ei jatkoon.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #19

Olet kovin kohtelias kommenteissasi. Aika ehkä ottaa napit ja rauhoittua. Ei tuollainen ole aikuisen ihmisen tasapainoista käytöstä.

Diabeteksen ympärillä on tehty rajaton määrä tutkimusta ja se mitä kerroin on tuoreiden tutkimusten tuloksia. Tutkimusten tulokset ovat hämmästyttävän ristiriitaisia. Olen niitä lukenut kymmenittäin.

Stressin merkitys diabeteksen puhkeamiseen on vakavan tutkimuksen tuottama tulos ja selittää sairauden synnystä paljon lisätutkimisen arvoista. Väitteesi siitä, että taudin syntysyyt tunnetaan ja ne ovat listaamasi, on puppua. Jos näin olisi diabetes paranisi liikunnalla, ruokavaliolla ja laihuudella. Se ei sitä tee. Se voi kyllä muuttua parhaassa tapauksessa oireettomaksi.

Ruokaohjeiden merkityksen tiedän jo omasta kokemuksesta. Olen sairastanut diabetestä pitkään ja kokeillut enemmän eri hoitotapoja kuin yksikään yleislääkäri, joka luottaa vain koulutukseensa ja THLn käypä hoito- juttuihin.

Voin syödä mitä tahansa, mutta on huomioitava määrät kunkin ruoan osalta. Tämä on se ainut sääntö. Ruoan ja liikunnan merkityksen oppii itse seuraamalla verensokerin vaihtelua useita kertoja päivässä viikkotolkulla. Siinä selviää myös oikea lääkityksen määrä. Kun on minun tilassani ei lääkäri pysty sen enempää auttamaan. Lääkkeitä voidaan vaihtaa, mutta kaiken muun joutuu ihan itse hoitamaan. Jokaisen kehon metabolia on omansa ja haiman toiminta myös.

Toki diabeteksen vaurioita seurataan. Verisuonivauriot, hermovauriot, silmänpohjien vauriot, kuulon heikkenemine tai munuaisten rapaantuminen seuraa jossain määrin kaikkien sairaudesta eikä tätä voida täysin estää vain hidastaa. Oma kyky vaikuttaa sokeritason alhaallapitoon on ratkaisevaa. Sen kanssa on kyllä yksin.

Oman kokemuksen jälkeen ei ole mitään käyttöä itselläni edes Markku Laakson elämäntyöllä. Ehkä siitä on apua jollekin toiselle. Toivon niin.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #22

Höpöhöpö Hämälainen.

Voithan toki olla asiasta mitä mieltä tahansa.

Silti et ole fiksumpi tääsä asiassa, kuin maan ja maailman parhaat lääkärit ja tutkijat.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #27

Tutkijat ovatkin päätyneet yllättävän ristiriitaisiin hoito-ohjeisiin. Sinulla ei siksi ole mitään yksiselitteistä ja yhtenäistä totuutta tämän sairauden syistä ja hoidosta. Sinun täytyy hyväksyä, että näin on. Niin olen minäkin tehnyt ja käytän myös omia valintoja sairauteni hoidossa, koska olen niillä päässyt parempiin tuloksiin kuin THLn ohjeilla.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #14

Ymmärtämättömyydestä ne kovimmat aggressiot nousevatkin.

Kiinasta sinä et näemmä tiedä yhtään mitään, elät täysin omien ennakkoluulojesi varassa, eikä kaltaisillesi jankkaajille kannata asioita sen enempää avatakaan.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #17

Faktojen kiistäminen on tyhmyyden alku ja loppu.

Kiinassa sitten varmaan on keksitty norsunluujauhon ohella muitakin lääketieteellisiä läpimurtoja. Apinan kallotkin ja kuivatetut aivotkin ovat vielä tänään oiva apu moneen vaivaan kiinalisessa lääketieteessä. Kai nyt joku raja puoskaroinnissakin on ?

OECD ja länsimainen lääketiede eivät ole ennakkoluuloja, vaan kovalla työllä tilastoitujen muuttujien, hoitojen,työtapojen ja lääkeaineiden kokmusperäisiä vaikutuksia ihmisten sairauksiin.

Googlaa vaikkapa Fleming noin aluksi ?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #20

Kyllä minä ymmärrän, yhä paremmin, että Kuopio on ahdistava pikkukaupunki.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #21

Tiedä vaikka olisi vain Siilinjärvi.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #24

No, joku savolainen peräkylä kuitenkin.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #25

Nyt selvisi tämän kiistan syy. Diabetestutkija Markku Laakso on Kuopion poikia ja Lauri Kiisken idoli. Olemme loukanneet idolin auktoriteettia näemmä.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #26

Luulsisi sinunkin tietävän, mistä se diabetes II tuli toivomatta yllättäen kylään. Oliko ehkä syytä siinä, että syotiin liian hyvin ja väärin , liikuttiin laiskasti ja ukkikin kuoli aiemmin sokeritautiin ?

Savolaisia mitättömyyksiä ja akatemiaprofessoreita tieteen kärjessä pitkin työpäivin:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Laakso

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #21

Missäs pikkulaupungissa sinä elät ?

Minun pikkukaupunkini on ollut Lontoo jo 25 vuoden ajan.

Ja Almamedialle omat tervehdyksensä.

Niklaksellkin haudan takaa fuck off! Media ei ole nimimerkitöntä persoonatonata paskaa, kute Uusi Suomi nyt on.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #28

Kaikkihan tässä ovat omalla nimellään ja pärställään tietääkseni esiintyneet. Rauhoitu jo. Kyllä keskustelu edellyttää, että voi olla eri mieltä ilman haistatteluita.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Läääri Matti Tolonen suosittaa diabetikoille vain 110g hiilareita ja terveysviranomaiset tai ravitsemusviranomaiset kait suosittavat jotain jopa 240 g hiilareita joillekin , jotain tuommosta luokkaa terveille ihmisille

Fotosynteesistähän eli yhteyttämisestä tiedämme miten hiilihydraatit syntyvät eli niissä on sokeria myös jo luonnostaan

Limukoissa on sokereita ja esim Valion jogurteissakin. Fantasia Metsämarja limukka, niin siinä ei muistaakseni ollut sokeria . Sokeria on lisätty moniin elintarvikkeisiin. Amerikkalainen tutkija sano, että sokeri tappaa

Käyttäjän Merimies kuva
jaakko palola

THL suorittaa kansanmurhaa lautasmallillaan!

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin

THL lienee todellisuudessa MTK:n alajärjestö.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Jos kakkostyypin diabeetikko vetelisi THL:n lautasmallilla, sokerit olisi jatkuvasti huipussaan. Myös sillä on merkitystä kakkostyypissä, onko omaa insuliinin eritystä vai ei.

Pääsääntöisesti hiilareita tarvitaan, mutta niiden laatu ja määrä ratkaisee liikunnan ohella. Peruna esimerkiksi on pahasta tärkkelyksen takia kuten myös makaroni. Kaikkea voi syödä, mutta määrä kannattaa pitää pienenä.

Kun harrastaa riittävästi liikuntaa myös, pärjää kyllä vaikka välillä vähän ruokavalio heittäisi.

THL suosituksista ei saa Suomen sairaanhoidossa poiketa. Siellä ainoa lääkitys on pillerit/piikit eikä niinkään elämämtapamuutokset ja tarvittavat remontit. Yksi suurimmista syistä siihen, että diabetes ei kakkostyypissä parana yhteiskunnassa, on THL.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Hiilareita tarvitaan mutta jos niitä syö vaikka 240 g päivä ,niin lihomista syntyy, koska niissä on sokeria luonnostaan. Ruokavalioissa on hitaita hiilareita ja sitten nopeita. Jos mehussa ei ole kuituja sekin nostaa verensokeria. Ruis ón hidas hiilari ja esim erään leipomon ruisvuoka on semmonen, että siinä on hiilareita 100g ruistavuokaleipää niin siinä on hiilareita 39 g mutta sokeria vain 1,2g eli ei siis lisättyä sokeria eli ruis on hyvä diabeetikolle,mutta vehnä ei ole kun siinä on vähän kuituja, mutta speltti vehnä on hyvä siinä on hyvin paljon kuituja ja samoin ohra ja kaura on erittäin hyvä, se tasaa verensokeria. Yleensä kannattaa katsoo tuotteesta, onko hiilareissa miten paljon niitä sokereja eli miten paljon hiilihydraatit sisältää sokeria jossain tuotteessa. Makeutusaineita on syytä diabeetikon välttää ja karkkeja ,samoin limukat ja mehutkin. Periaate on että syö vähän kerralla ja useasti päivässä ja hitaita hiilareita.
Eräs ruotsalainen diabetes -ryhmä syö vain hiilareita vain 20--50g päivä ja he mittaavat verensokerin ja myös ketoosin. Kala ja liha , niitä voi kyllä syödä jne.

Käsittääkseni jotku ruotsalaiset pitävät Suomen virallisia ohjeita diabeetikoille höpöina, näin käsitin erään kertojan selvitystä

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Olen itse kakkostyypin diabeetikko. Mittasin yli 20 lukemia kun keho sekaisin ja olin joutunut aikaisemmin jättämään liikunnan 3-4 vuodeksi.

Käväisin Suomessa ja siellä käytännössä määrättiin lääkkeeksi sekä pitkäaikaista että lyhytaikaista insuliinia pistoksina. Näin jälkikäteen arvioituna "hoito" oli naurettavaa. Ainoa hoito-ohje koko tautiin oli vain ottaa pistoksia ja sitä enemmän yksiköitä jos arvot eivät laskeneet. Ei sanaakaan ruokailusta tai elintavoista.

Otin asioista selvää. Ensin muutama kokeilu ja sen jälkeen oli aika helppoa päätellä loput siitä miten keho toimii asioissa. Kun otin liikunnan takaisin kuvioihin, lääkehoidon sai heittää pois kokonaan.

Käytännössä välttelen tiettyjä ruoka-aineksia isoissa määrin, mutta syön kaikkea ainakin pieniä määriä. Päivässä kulutan energiaa 4000-5000 kcal liikunnan takia. Jos aterialautanen olisi THL ohjeen mukainen, saisin pistellä edelleen insuliinipistoksia.

Toki asiat on yksilöllisiä, mutta perussääntönä liikuntaa enemmän ja välttelee makeisia, limppareita sekä esim isoissa määrin yksittäisten ainesosien nauttimista. Myös peruna on diabeetikolle huono kuten makaroonikin. Ne voi helposti kyllä korvata jollain muulla.

Itse syön paljon vihanneksia sekä juon itse tehtyjä mehuja appelsiinista, mangosta ja omenasta. Aasialaiset kasvisruoat ovat hyviä ja proteiinia jota kehoni kaipaa paljon, saa maidosta (niissäkin on rajuja eroja), lihasta sekä kalasta. Leipää en syö juuri lainkaan, ehkä palan päivässä - se nimittäin nostaa sokeriarvoja helposti hiilareiden takia. Hiilareita tarvitaan muutenkin enemmän aamulla ja ennen liikuntaa, yöksi ei kannata tankata hiilareita juuri lainkaan vaan enemmänkin proteiinia. Kasvikset ovat iltaisin myös hyvä vaihtoehto.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Tuota liikunnan osuutta taudin puhkeamisen osin, eikä myöhemmin hoidon osin ja hyvin vaikutuksin ole vielä ymmärretty, eikä tieteellisesti määrittää, mutta liikunta on mitä ilmeisemmin tehokkaampi lääke vähähiilihydraattisen ruokavalion myötä, verraten ulkoiseen lääkintään diabeteksen hallinnassa insuliinein ja muiden medikalisaatoon välinein.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon Vastaus kommenttiin #42

Liikunta kuluttaa hiilarit kehosta tehokkaasti 20min hikoilun jälkeen ja kun syke nousee. Kävely ei riitä vaan liikunnan pitää nostaa sykettä. Itselläni tehokkain tapa saada diabetes pois päiväjärjestyksestä oli palata aktiivisen punttisalilla kävijän ruokavalioon jossa pidetään huolta lihaksista. Toki aerobinen uinnin ja pyöräilyn muodossa ovat myös tehokkaita.

Kuitenkin suurin vaikutus on ruokavaliolla ja määrillä mitä yhdellä kertaa syö. Perussääntö syö vähemmän kuin kulutat iskee tehokkaasti.

Minulla oli pitkälti toistakymmentä vuotta sitten diabetes niillä rajoilla kunnes lisäsin liikuntaa merkittävästi.

Toisin sanoen ne kenellä on insuliinin omaa tuotantoa, paras ja tehokkain lööke on ymmärtää ruokailun merkitys sekä harrastaa liikuntaa. Jokaiselle on oma ruokavalionsa jonka tulee perustua omaan kulutukseen. Jos liikuntaa harrastaa vähän, kannattaa hiilareita vältellä. Jos liikkuu, hiilarit ja proteiinit tulisi pitää tasapainossa omien tähtäimien mukaisesti. Se voi vaatia vähän hakemista, mutta sieltä se löytyy.

Käyttäjän JuusoPeuraharju kuva
Juuso Peuraharju

En ole sen kummemmin perehtynyt asiaan, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että Metforem on itselläni ollut toimiva lääke.

Ilman kyseistä lääkettä sokeriarvot ovat siellä 8-10 paikkeilla, lääkkeen kanssa aika stabiili 5,5.

Tokihan lääkkeet varmasti vaikuttavat aika yksilöllisesti ja riippuu varmasti paljon myös siitä, millainen on sokeriarvojen lähtötaso.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Niin, eli jos syö vain yhdellä kertaa vain 15 g hiilareita ja sitten proteiinia vain 11 g yhdellä kertaa ja pistää ylös kaikki syönnit mitä on niistä yhteensä saanut hiilareita ja proteiinia, niin silloin ei tartte metformea koska veresnsokeri ei nouse ruokailusta yli 8, mutta jos syö normaalisti että syö kovasti lounaan ja päivällisen, silloin jos ei käytä metformea, verensokeri voi nousta 2 tuntia ruokailusta yli 8. Tästä kerroin blogin alustuksesta. Pitää muistaa että hiilareissa on sokeria ja jos tekee kaurapuuron ja ei lisää siihen kaupan sokeripussista sokeria, niin siitä huolimatta kaurapuurossa on sokeria. Paljon siis riippuu miten syö kerralla hiilareita tai syökö vähän kerralla ja useasti päivässä ja sitten jos vain syö ja ei liiku ja tee työtä, ja taas vain syö ,sokerit veressä ei kerkiä palaa kun liikunta ja työ polttaa niitä

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Metformen avulla pysyykin verensokeri normaalin kohalla mutta voi sitä muutenkin pitää koholla normaalisiti siis vaikka 4.2-6, syömällä vähä kerrallaan ja jos syö tanakasti semmosia hiilareita, jotka ovat nopeita, nousee se verensokeri vaikka söisi metformeakin jos nimittäin syö rajusti nopeita hiilareita, popsii päivässä monta vehnäpullaa jne.Juo limukoita jne.
Esim Suomessa on arvelu, että verensokeri ei saisi alittaa 4.2 mutta Ruotsissa taas se saa mennä 3. Hiilarin sokerit tässä kummittelee enemmistönä. Tietenkin rasvaa ja proteiinia pitää sydä normaalisti ja monenlaisia rasvoja jne.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No kait yleensä suositellaan diabeetikoille, että söisivät ruisleipää. Mainitsemassani vuokaruisleivässä on hiilareita 39g kun on 100g sitä leipää ja noista hiilareista on vain sokeria 1.2 g eli tästä johtuu että ruisleipää suositellaan diabeetikoille, kun hiilarin sokeripitoisuus on vain 1.2 g mainitsemassani ruisvuokaleivässä. Lisätyt sokerit on siis eri juttu kuin hiilarin omat sokerit siksi, koska fotosynteesissä eli yhteyttämisessä synty hiilihydraatit joissa sitä sokeria on, ruoko ja rypälesokeri ja selluloosa ja tärkkelys.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Pystyt kuluttamaan hiilareita päivässä X määrän. Ylimääräiset varastoituu kehoon ja painonnousu on sen jälkeen faktaa. Kulutuksen määrä taas on lähes suorassa suhteessa liikuntaan.

Tärkkelys on hiilareita siinä missä muutkin. Kakkostyypin diabeteksessä erityisesti hiilareiden hankinta sekä käyttö ja niiden seuranta on tärkeää.

Sinänsä asia ei ole rakettitiedettä. Erot on yksilöllisiä ja sillä on iso vaikutus tuottaako keho insuliinia vai ei. Vaikka itselläni on mitattu yli 20 arvoja, minulla on omaa insuliinintuotantoa. Kyse oli vain väärästä ruokavaliosta ja liian vähäisestä liikunnasta. Kuitenkin viikossa parissa suunta oli helppo muuttaa ja kuukaudessa sai pistoksen unohtaa.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No nämä hiilarit syntyy auringon välon säteilyn energian avulla kun elektronin energia kulkee elektronisiirtoketjussa yhteyttämisessä ja vety ja hiilidioksidi yhdistetään calvinin kierros ja sillai syntyy hiilihydraatit , joissa on rypäle ja ruokosokeria ja selluloosaa ja tärkkelystä. Insuliinin taas tekee beettasolut ihmisessä.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Lääkäri Matti Tolonen kertoo omilla kotisivuilla näistä diabetesjutuista ja Tolonen ja lääkäri Juusola on sinne tehnyt ilmaisen diabetes-ohjelmankin jossa on mukana tämä VVH-ruokavaio-ohjelma eli vähähiilihydraattinen ohjelma ja jotku ruotsalaiset lääkärit myös painottavat tätä hiilihydraattijuttua muistaakseni

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No jos googlaa sanalla Tarvitseeko ihminen hiilihydraatteja---Niin siellä erä henkilö kertoo että hän syö hiilareita vain 20 g ja tulee toimeen, siis Suomessa ja kait henkilöllä ei ole diabetesta kun ei sitä kerro. Samoin eräs ruotsalainen diabetes-ryhmä on kertonut netissä että he syövät tai joku heistä syö vain 20g--50g hiilareita päivä

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Ihminen tarvitsee hiilareita tai muuten keho ottaa sen lihaksista pitkässä juoksussa.

Kaikki pohjautuu omaan kulutukseen joka taas on puhtaasti yksilöllistä. On raskasta työtä ja kevyttä työtä, erilaista liikuntaa jne. Ruokakin jota syömme, on hyvin erilaista. Toiset ostaa raaka-aineista joista tekevät ruokaa ja jotkut valmisaterioita.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No jos googlaa sanalla kurkuma niin löytää kertomuksen että kurkuma on 100 000 tehokkaampi kuin metforme. Siellä on kait kohta Askel terveyteen jossa kerrotaan

Nii tarttekin ihminen hiilareita mutta voi pärjät myös ilman eräiden mielestä ja toisten mielestä hiilareita tarvitaan muistin takia mutta kukaan ei pysty kertomaan, kuinka paljon ihmisen pitäisi saada hiilareita ravitsemusneuvojan käsityksen mukaan

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Askel Tervyteen-lehti kertoo netissä otsakkeella -Kurkuman vaikutus vastaa yleisiä lääkkeitä. Päiväannos 5g ja on jopa 100 000 kertaa tehokkaampi kuin metforme ja ehkäisee liiallista glukoosin tuotantoa maksassa. Kaupassa kurkuma on jossain maustehyllyssä ja maksaa pussi jotain 50 c tai 1 e,25g pussi . Esim Prima Kurkuma

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kyllä hiilareista tulee elimistössä glukoosia riippumatta siitä, millaisia hiilarit ovat. Insuliiniresistenssin kannalta katsoen tulisi välttää ns.
nopeita hiilareita päivittäin merkityksellisesti energiansaanin kannalta.

Tässä jo aiemmin pari taulapäätä loivat uutta tiedettä sokeritaudin ymmärtämiseksi perehtyen omakohtaisen kuvittelun sijaan tyrmäämään tieteen saavutukset diabeteksen ymmärtämisessä ja hoidon kehittämisessä.

Diabetesta on hoidettu hyvin mm. Antti Heikkilän opein vähähiilihydraattisin ruokavalioin ja liikuntaa radikaalisti lisäämällä.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

no vhh eli vähähiilihydraatti ohjelmahan se on lääkäri Matti Tolosellakin ja Juusolalla Tolosen Matin kotisivuilla ja Tolonen suosittaa hiilareita diabeetikoilla vain 110g. Valtion ravitsemussuositus on naisille n 200g ja miehille n 250 g hiilareita, jotka ovat minusta liian korkeita ja lihottavat ihmisiä. Rasvan saa laskettua jos tietää oman kalorimäärän, niin siitä voi sitten kaavalla laskea ,paljonko rasvaa tarttee ja monipuoisia rasvoja. Näitä terveysjuttuja on lääkäri Kaarlo Jaakkolalla ja Antti Heikkisellä ja Matti Tolosella, he ovat lääkäreitä ja heillä on kotisivut netissä jne-Sen sijaan kurkuma näyttää olevan paljon tehokkaampi kuin metforme Askel Terveyteen-lehden mukaan,( samoin inkivääri ja vihree tee jne ovat hyviä)

Katsoo kaupan tuoteselostetta että paljon on hiilareita ja paljonko siinä hiilereissa on sokeria ja ovatko ne nopeita vai hitaita jne

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Ongelma noissa suosituksissa on aina se, että ne ovat jotain keskiarvolukemia. Joillakin on raskas työ ja energiantarve on erilaista vs istumatyöläiset. Minulla esim kulutus on 4000-5000 kcal päivässä ja sekin riippuu liikunnasta. Ennen kuin minulla todettiin diabetes, painoin hyvässä kunnossa 112kg rasvaprosentilla 7 (miehillä on normaalisti sellainen 15). Nyt menossa kohti samanlaisia lukemia vaikkakin paino jäänee suuremmaksi, koska luiden ympärillä voi minusta olla vähän läskiäkin pienissä määrissä.

Haluan sanoa siis sen, että keskiarvot ja suositukset eivät päde kaikille. Lisäksi elämäntavat, työ, arkirutiini ja kaikki muukin vaikuttaa. Jos elää pelkillä suosituksilla ja tavoittelee ihannearvoja, voi melko varmasti joutua pettymään.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Nii no jos syö kaloreita sen 4000--5000 niin jos sen sitten kuluttaa niin eihän siinä mitään sitten tule. Mutta kun taitaa olla länsimaissa sillai, että syödään hiilareita paljon ja niitä ei sitten kuluteta. Eli siis jos auton tankissa on bensaa täynnä ja sillä ei ajeta, niin eihän se tankki tyhene ja siihen tankkiin ei voi enää lisätä ja jos rasvaa syö paljon niin metsurit ja kaivosmiehet kait ne sitten kuluttaa pois ja rasvat ei jää kerroksiin eli jos syö, syö sen mitä sitten pitää kuluttaa pois. Vietnamilaiset ovat laihoja mutta he eivät syökään hiilareita kait paljoo ja syövät esim yrttejä , vaikkapa kurkumaa, joka alentaa verensokeria paljon tehokkaamin kuin länsimaiden metforme diabeetikoilla ja syövät kasviksia ja kaloja jne.Vai?

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

nii no jos tietää oman kalorimäärän, niin siitä voi kaavalla laskea rasvanmäärän

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Sitten on olemassa Karppisokeria, YesDeli.fi, asiakaspalvelu@yesdeli.fi ja tämä karppisokeri niin siinä ei ole sokeria eikä hiilareita ja ei imeydy ja asiaa voi kysyä puho 040 514 7172. Karppisokerissa kait ei ole makeutusaineitakaan, käymisellä tehty rypälesokerista

Karppisokerissa on aine: erytritoli

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Jos siis vietnamilaiset syö yrttejä, vaikkapa kurkumaa, niin tämä kurkuma on kuitenkin hurjasti tehokkaampi laskemaan verensokeria kuin länsimaisten diabeetikoille tarkottama lääke metforme.Suomessa eräs henkilä syö hiilareita vain 20g ja Ruotsissa eräs diabeetikko ryhmä syö vain hiilareita vain 20--5og ja jotku ruotsalaiset lääkäri eivät suosita kovin suuria hiilarimääriä. Jne.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Kolesterolistakin Aftonbladet lehti kerto, että kananmunan kolesteroli on eri kuin ihmisen ja tämä sitten Ruotsin elintarvikevirasto vahvisti, siis lehden kertomuksen. Jne.Eli siis kana kait tekee eri tavalla kolesterolinsa kuin ihminen vai?

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Lääkäri Pentti Raaste suosittaa diabeetikoille hiilareita kerralla vain 19 g ja lääkäri Matti Tolonen suosittaa hiilareita 110 g päivä diabeetikoille

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Tietty henkilö Suomessa syö hiilareita vain 100g päivä ja paino on sopiva 63kg ja pituus 163 suunnilleen ja sama ihminen syö viikossa kanamunia 6-8 ja hänellä kolesteroli vain 3.8 eli jos syöt hiilareita 250 g päivä ja vain 2 kananmunaa viikossa, saattaa kolesteroli nousta. Hiiarit sisältää sokeria. Kolesteroli on sidoksissa siihen mitä syöt ja mieten syöt ja jos syöt kanamunan, niin sen kolesteroli muuttuu erilaiseksi kolersteroliksi suolistossa ja eihän se silloin ole enää sama kanan kolesteroli munassa. Tottakait niisä tapahtuu atomien muutoksia molekyyleissä vai?

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Tämäkin kolesteroli juttu maailman on semmonen, että osa pitää koko hommaa huuhaana , että koleteroli ei aiheuta mitään sydänvaivoja ja joku on sitten Suomessa muka tutkinut juttua ja sitten se muka on totuus,näin ei kuitenkaan koskaan ole tieteessä, että nyt sitten on saatu joku totuus. Onhan kolesterolikin alkoholi ja steroidi ja sähköö, vaikka se liikkuu rasvoissa ihmisellä ja eläimillä.

Tieteissä ei koskaan sanota, että nyt sitten on totuus olemassa ja se oisi sitten viimeinen sana

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

netissä on kertomus: Yllättävä tutkimus-Korkea kolesteroli onkin hyväksi, jos googlaa, norjalaisten tutkimus

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Diabetes 1 on vaikeampi kait kuin 2

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Eli jos syö yhdellä aterialla hiilareita vain 19 g ja siihen ottaa puoli teelusikkaa kurkumajauhetta, niin verensokeri voi kahden tunnin päästä olla diabeetikolla 6.3--7. Pitää syödä semmosia hiilareita joissa lukee tuoteselosteessa että kuinka paljon niistä hiilareista on sokeria grammoina, tuoteselosteessa manitaan että tuotteessa on niin ja niin paljon hiilareita, joista sokereita on niin ja niin paljon ja sitten ei voi käyttää yhtäaikaa metformea

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Löysin tiedon, että jos syö tuorekurkkuu, niin siinä on hormooni joka aiheuttaa sen, että haima alkaa tuottamaan enemmän insuliinia ja on ainakin yksi ihminen joka käyttää kurkumaa jotta verensokeri ei nouse liikaa syönnistä kun menee 2 tuntia, mutta tämä eräs syö kerralla vain n 20 g hiilareita ja useasti päivässä ja laskee päivän hiilarit ja proteiinit yhteen kun joka syönnillä pistää ylös hiilarit ja proteiinit ja tarkkailee rasvaa ja suolaa. Tuoteselosteestahan voi laskea ne hiilarit ja proteiinit sitten ja jos sitten kurkumaa käyttää, niin ei sitten metforma siihen enää ja kurkumaa voisi ottaa joka aterilla ainakin puoli teelusikkaa veteen liuotettuna ja sitten pitää syödä semmosia hiilareita jotka ei heti kovin nosta verensokeria ja tuotteissa pitää olla kuituja ja siksi mehut ei oikein sovellu mutta hedelmiä voi pikkusen syödä ja elimistö toimii sillai että se hedelmänsokeri ei menekään vereen erään kertomuksen mukaan mutta ei nyt hirmusia määri silti hedelmiä. Yleensä tuotteissa on hiilarit mainittu ja sitten paljonko hiilareissa on sokeria kun niissä on luonnostaan ruoko ja rypälesokeria jne.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Siis sokeria ei ole vain yksin kaupan kilon hienosokeripussissa

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset