JaliKarjalainen1 John Stanford: Eliömaailman rappeutuminen ( kirja)

Lapissa oli koivuja 30 000 v sitten

Lapissa oli kasvanut koivua ja jonkun verran(10%) mäntyä Inarin Lemmenjoen Kaarreojan näytteiden perusteella. Eli ei ole ihme, jos käsivarresta on ollut vesissä vanhoja puita.Veikselin jääkauden keskivaiheilla oli lämminkausi. 30 000---50 000 vuotta sitten oli kasvanut eniten koivua ihan pohjoisimmassa Lapissa Inarin näytteen perusteella. Kyse oli Veikselin jääkauden keskellä olevasta jäättömästä kaudesta. Veiksel--jääkausi alko n 116 000 vuotta  sitten pohjoisella alueella  auringon säteiden vähetessä. Jääkausien väliin voi tulla myös jäättömiä kausia

Artikkeli:Nature Scientific. Reports---sarja( First physical evidence for forested environment in the Artic during MIS3)

 

Kannattaa lukee Veiksel--jääkausikertomus. Suomen metsät ei syntyneet 10 000 vuotta sitten. Maa varastoi siemenetkin. Jääkaudet sulaa välillä ja sitten taas tulee uutta jäätä ja metsät jää alle.Koko Suomi ei ollut 30 000 vuotta sitten jäänpeitossa

 

Veikselin alussa jääkausi johtu siitä, että jo 122 000 vuotta  sitten auringon säteet heikkeni ja jääkausi alko n 116 000 sitten.Kesälämmöt laski 3 astetta ja talvilämmöt laski 6--10 astetta ja merenpintakin laski ja kuivuutta tuli ja metsän sijasta tulee avoin kasvillisuutta. Skandinaviassa jäätiköiden koko vaihteli Veikselin aikaan. Alussa siis Veikselin jäätiköimisessä oli välillä lämminkausi kuten Brörup-kausi ja sillon oli Etelä--ja Keski Suomi jäättömiä ja kasvo mäntyä ja kait kuustakin.Brörup- kausi oli n 106 000---93 000 v sitten. Ja Odderade--kaudella kasvo koivua Suomessa. Oddera---kausi oli 85 000----75 000v sitten. Eli ylläolevasta näemme, että  veiksel--jääkauden alussa esiintyi lämpimiä jäättömiäkin kausia. Vuosia oli ollut tuhansia välissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Ovat tainneet esi-isät poltella väliilä kovasti nuotiota, kun on ilmasto yllättäen noin lämminnyt.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eikös maapallon ikä ole 6400-8000 vuotta?

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No tämä maapallon ikä oisi 4.6 miljardia vuotta. Tässä pitää ottaa huomioon heprean päväsanan mahdollisuudet, koska se päivä--sana hepreassa tarkottaa myös pitkiä aikojakin.

Matti Simonaho

6000-8000 vuotta vanhoissa kaiverruksissa metsää ja vähän muutakin : https://www.youtube.com/watch?v=_nBmWHGRKIM

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

6000-8000v sitten oli lämpökauden alku jolloin oli lämmintä. Se ei ole sama kuin 30000v sitten.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Viitsitkö avata mikä oli blogin varsinainen sanoma? Veiksel jääkausi kokonaisuudessaan on sisältänyt vaihtelua. Se Suomen alueen kunnolla jäällä peittänyt kaikkein kylmin ajanjakso alkoi vasta 25000 vuotta sitten. Syklisesti seuraavaa jääkautta odoteltaisiin 500000 vuotta, mutta taitaa tulla ihmisen tuottamaa pätsiä ennen sitä.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Veiksel--jääkaudessa on varhais ja keski ja myöhäisaika. Ja niitä voidaan erikseen tarkastella ja niistä kertoa

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No googlaamalla Veiksel jääkausi, niin siellä kerrotaan vaiheet ja lämpenemis vaiheet jääkausien aikana kerrotaan jos googlaa inderstasiaali-kertomukset, jotka osoittavat, että jääkausien välissä on jäättömiä lämpimiä kausia, kuten Veikselin alussa oli jääkausi alkanut Herning-- kaudella, mutta sitten tuli jo Amersfoort--lämminkausi 102 000--107 000 v eli lämminkautta kesti 5000 vuotta eli nämä ilmastomuutokset ovat todellisuudessa pitkiä aikoja ja meillä nyt medioissa puhutaan, että aikaa on vain 12 vuotta, niin tilanne huononee. Taidetaan puhua liika lyhkäsillä aikajaksoilla nykyisin. Kait sillai?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Minkä näytteen? Veiksel jääkaudella Inari oli jään alla. Nähtävästi jotain roskaa luet.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

no oohan se Inarikin ollut jään alla.No siellä oli tullut kylmäkausi Veikselin keskivaiheilla joskus 40 000 sitten ja sitten sää lauhtu joskus 39 00--37 000 vuotta sitten Veikselin keskijääkauden vaiheilla ja noina aikoina Etelä-Suomi oli osittain jäätön eli Inari oli jään alla myös, mutta sitten tilanne muuttu joskus 30 000 vuotta šitten ja koko Suomi oli jäätön.Veikselin jääkauden keskivaiheilla oli sekä kylmää että välillä lauhaa.Esim 40 000 v sitten oli kylmää. No sitten sää lauhtu joskus 39 000--37 000v sitten ja noina aikoina Etelä--Suomi oli vain osittain jäätön eli Inari oli jään alla ja sitten tilanne muuttu joskus 30 000 v sitten sillai, että koko Suomi oli jäätön. Sään vaihtelut oli johtuneet Atlantin vaihteluista ja Atlannin ympäristöistä, Golf--virta oikutteli. Golf--virtahan synty jo 4 milj v sitten, kun maa kohoši ja tuli Väli-- Amerikka Panama ,Costa Rica jne

Veikselin keskivaiheen kylmäkausi alko n 41 500 v--40 000 .Tuona aikana sää kylmeni, mutta sitten sää lauhtu 39 000--37 000v sitten ja koko Suomi oli jäätön 30 000 v sitten.Tästä näkee, että säiden muutokset muuttuvat ei sadassa vuodessa vaan aikaa voi mennä 2000 vuottakin muutokseen tai enemmän

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Veikselin jääkautta pitää tarkastella eri vaiheita, koska sää oli toisinaan kylmentynyt ja lauhtunut ja näihin muutoksiin meni tuhania vuosia eikä jotain 50 tai 100 vuotta. Pohjoiselle alueelle Auringon säteet tulee viistosti ja päiväntasaajalle kohtisuoraa ja tuulet ja meri sitten ovat luomassa pohjoisen alueen säätä ja miten on pallonakselin asento ja huojunta, pallon rata. Aurinko kait ei ole pallon radan keskipisteessä, jos rata on esim pallolla soikea jne.Jään reuna oli muuttunut Veikselin eri vaiheissa. Suomi oli sitten Veikselin jääkauden loppuvaiheessa jään alla 10 000 v sitten, mutta välivaiheessa oli tilanne eri

Esim 74 000 vuotta sitten Veikselin keskivaiheessa tuli hyvin kylmäkausi ja sitten taas jo 59 000 vuotta sitten Veikselin keskivaiheessa sää alko lämpenemään.Ja sitten taas kylmää tuli 41500-40 000 vuotta sitten ja jälleen sää lämpeni 39 000--37 000 vuotta sitten. Veikselinkauden loppussa sitten tuli uusi tilanne

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No auringon säteet heikkeni ja Veiksel--jääkausi sai alun joskus 122 000 vuotta sitten ja varsinainen jääkausi alko ainakin vihdoin 116 000 vuotta sitten eli Veiksel--jääkauden kehittyminen vei aikaa jotain suunnilleen 6 000 vuotta ja kokonaisuudessaan kaikkine vaihěineen jääkausi sai lopun jotain 11 500 vuotta sitten. Eli jos nykyään ajatellaan, että nyt sitten 100 vuoden aikana tulisi joku suuri muutos, niin ei ainakaan jääkauden syntymiseen riittänyt 100 vuotta, vaan aikaa meni suunnilleen 6 000 vuotta ja sitten vasta oli Veikselin jääkauden varhâisin vaihe alkanut. Matkalla kohti aikaa 11500 vuotta oli kuitenkin lauhaa, kylmää. jäiden sulamista, jäänreunân muutoksia jne..Että ei nämä luonnonilmiöt tapahdu kovin äkäseen tahtiin

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset